Tyypillisen tietokirjan jäljillä
Henri Satokangas ja Ilona Lindh
Mitkä kaikki kirjat ovat tietokirjallisuutta? Kysymys nousee aika ajoin esiin yksityisissä ja julkisissa keskusteluissa. Esimerkiksi Suomen tietokirjailijat ry:n lajiluokittelu tarjoaa muhkean ja käytännöllisen vastauksen: tietokirjat ovat kaikkea oppikirjoista ja väitöskirjoista elämäkertoihin ja elämäntaito-oppaisiin.
Jokapäiväisessä sanankäytössä ihmiset käyttävät termejä prototyyppiperiaatteella: mitä sanasta tulee mieleen, miten sitä on aiemmissa puhetilanteissa yleensä käytetty ja mihin sillä tyypillisesti viitataan? Onkin kiinnostavaa tarkkailla, miten arjessa käytetään tietokirja-sanaa ja mitä mielikuvia siihen liitetään. Kun luonnehditaan jotakin yksittäistä teosta suhteessa tietokirjallisuuteen (tämä ei ole tavallinen tietokirja), tuodaan samalla käänteisesti esiin käsitys siitä, millainen on prototyyppinen tietokirja.
Värikkäänä esimerkkinä toimii vaikkapa joidenkin vuosien takainen Iltalehden politiikantoimittaja Timo Haapalan äkämystynyt kolumni (7.11.2017), joka käsittelee Alexander Stubbin muistelmateoksen nousemista tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi. Haapala pitää Stubbin ja Karo Hämäläisen teosta hyvänä kirjana, mutta arvioi, että ”tietokirja se ei ole, kaukana siitä.” Tyypilliseen tietokirjaan voikin liittyä arvostettavia piirteitä, kuten perusteellisuus ja uskottavuus, tai kielteisiä konnotaatioita, kuten kuivakkuus ja tylsyys.
Tietokirjaa, joka hyödyntää monipuolisia kerronnan keinoja, kuvataan usein ilmaisultaan kaunokirjalliseksi. Tällaisenkin ajatuksen taustalta hahmottuu kapeasti nähty prototyyppi. Mikä tekee vaikkapa kuvailusta, henkilökohtaisen näkökulman avaamisesta tai mukaansatempaavista tapahtumakuluista kaunokirjallisia? Käytämmehän näitä keinoja arkisessa puheessammekin, kun puhumme jostain, mikä on totisinta totta, ja haluamme kuulijan eläytyvän kokemuksiimme.
Tietokirjallisuuden kentällä kirjoitetaan ja julkaistaan jatkuvasti hyvin monentyyppisiä teoksia. Kenties vähitellen myös mielikuva tyypillisestä tietokirjasta muuttuu.
Henri Satokangas ja Ilona Lindh ovat tutkineet tietokirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Satokankaan väitöskirja (2021) käsittelee termien selittämistä tietokirjallisuudessa. Lindhin väitöskirjan (2021) aiheena ovat omakohtaisen matkakerronnan keinot.