Miten kirjoittaa juridinen tietokirja sortumatta säädösviidakkoon?

Rainer Oesch 

Kirjoittaessani kirjaa lisenssisopimuksista (Lisenssisopimusoikeuden perusteet. Edita 2024) oli tavoitteenani tiivis opas aineettomien oikeuksien käyttöoikeuksien luovutuksista, eli eräänlainen ”Licensing for dummies”. Aihe ulottuu Nokian patenttien miljardiliiketoiminnasta esimerkiksi Metan kuluttajalisensseihin asti. 

Luulin voivani selittää tämän sujuvasti korkeintaan parilla sadalla sivulla. Ilmiön kuvaaminen ei kuitenkaan ollut mahdollista ilman tutkittua tietoa. Perehdyin suomalaiseen ja kansainväliseen oikeuskirjallisuuteen, eri tasojen säädöksiin sekä tapausesimerkkeihin. 

Materiaali osoittautui laajaksi ja hajanaiseksi. Aluksi keskityin yleiseen teeman esittelyyn ja aiheiden nostoon sekä tämän jälkeen erityisalueisiin: kansainvälisiin sopimuksiin, teknologia-, tavaramerkki- (ml. franchising-toiminta) ja tekijänoikeuslisensseihin sekä datan lisensointiin. 

Finaalina tulivat lisensointiratkaisut alun esimerkkitapauksiin, jotka koskivat kuntosaliyrittäjää, lääkeaineen sumutepullon valmistajaa ja peliohjelmien koodaria.

Lopussa kysyin tekoälyltä neuvoa siitä, miten muotoilla lisenssin myöntöosa eli lisenssin laajuus (grant) taikka minkälainen on teknologialisenssin rakenne. ChatGPT:n vastaukset olivat yllättävän tarkkoja, lähes valmiita sopimustekstejä. 

Eri kerroilla ja hieman parametreja muutettaessa tekoälyn vastaukset poikkesivat toisistaan. Englanninkieliset vastaukset olivat kuitenkin varsin laadukkaita. Koska tekoäly ei milloinkaan tee ajatustyötä eikä välttämättä osaa soveltaa ehdotuksia konkreettisiin tilanteisiin, oli tärkeää liittää tekstiin vakavat huomautukset – jotta ei itse joutuisi vastuuseen. Sopimusten laatiminen on aina osallisten vastuulla. 

Sain suostumukset muiden materiaalin julkaisemiseen alan toimijoilta, kuten Business Finlandilta, muotoilijoiden järjestöltä (Ornamo) taikka teknologiateollisuudelta. On tärkeää pyytää suostumukset, koska sopimusmallejakin saattaa koskea tekijänoikeussuoja. Oikeudenhaltijoita ovat usein lakitoimistot. 

Tavoitteeni kirjoittaa mahdollisimman lyhyt opas lisensointiin ei onnistunut. Teoksesta tuli yli 400 sivua ja pelkästään liitteet olivat yli 100 sivua. 

Yleistajuisen tietokirjallisuuden ja tiedekirjallisuuden rajat ovat häilyvät. Aluksi olin ajatellut kirjoittaa teoksen lähes ilman viitteitä. Kuitenkin mitä enemmän mentiin eri osa-alueisiin, viitteet alkoivat kasvaa. 

Mitä juridisen oppaan tekeminen on opettanut? Ainakin, että tämä on vaikea laji. Tehtävästä ei kuitenkaan voi suoriutua ilman merkityksellisiin lähteisiin perehtymistä ja omia tulkintoja niistä. Jouduin tekemään erilaisia metodivalintoja, ja yhdistelin perinteistä säännöstutkimusta sekä yleisempää yhteiskuntatieteellistä otetta. Siksi tapausesimerkit sekä alan kokeneiden asiantuntijoiden haastattelut samoin kuin heidän kommenttinsa olivat mielestäni välttämättömiä. Lukijat päättävät, miten onnistunut lopputulos lopulta on. 

Rainer Oesch on Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan professori ja yhdistyksen hallituksen jäsen.