Jos lukija ei ymmärrä, vika on kirjoittajassa

Oula Silvennoinen

Tutkijana ja tietokirjoittajana koen olevani yleisön palvelutehtävässä. Jos haluan, että mahdollisimman moni lukee tekstejäni, on minun tehtävä niistä mahdollisimman helposti lähestyttäviä. Oma tieteenalani, historia, on toki kiitollinen kohde; menneisyys taipuu luontevasti kertomuksiksi. Mutta olen lukenut hyvin etenevää, oivalluksia tuottavaa ja selkeää tekstiä myös hiukkasfysiikan alalta, jopa kokonaan ilman monen kammoamia matemaattisia merkkejä ja yhtälöitä.

Yleistajuinen kirjoittaminen on oman asiantuntemuksensa alaltakin silti vaikeampaa kuin uskoisikaan. Tieteellinen koulutus ei siihen välttämättä valmenna. Vertaisarviontiprosessissa akateemisia tekstejä arvioidaan yleensä vain perustelujensa ja tieteellisten ansioidensa kautta, ei kirjallisina teoksina. Ennen kaikkea toisille asiantuntijoille suunnatuissa akateemisissa teksteissä näkyy usein erilaisia yrityksiä esittää oppineempaa kuin onkaan – tyypillisimmin tarkoituksellisena vaikeatajuisuutena ja turhana sivistyssanojen viljelemisenä.

Historiankin alalla suosittiin takavuosikymmeninä ”tieteellistä” esitystyyliä, jota hallitsivat raskas teoreettinen kielenkäyttö, kaavioita, numeroita ja alaviitteitä vilisevä teksti sekä adjektiivien välttely. Yliopistoissa ei opetettu kirjoittamaan, eikä tulevilta tutkijoilta juuri vaadittu sujuvaa kirjallista ilmaisua.

Ei akateemisessa kirjoittamisessa pidetä yleistajuisuutta vieläkään erityisenä ansiona. Silti se on tavoite, johon jokaisen tieteellisen kirjoittajan tekstin lajista riippumatta kannattaisi pyrkiä. Kenelle hyvänsä oman tutkimuksensa ja tietämyksensä alalta kirjoittavalle on nimittäin parasta harjoitusta kysyä kirjoittaessaan koko ajan itseltään: miten kerron asiani niin, että kuka hyvänsä voi sen ymmärtää, ja mitä lukijan voi kohtuudella olettaa jo tietävän asiasta? Kaikki se, jonka lukija jo tietää, pitää jättää pois; kaikki se, mitä lukijan ei voi olettaa jo tietävän, pitää kertoa hänelle.

Pyrkimys yleistajuisuuteen, mahdollisimman helposti avautuvaan tekstiin, paljastaa myös kirjoittajalle oman argumentoinnin mahdolliset heikkoudet, ja johtaa lopulta parempaan tieteelliseenkin argumentointiin. Siksi koetan kirjoittaessani muistuttaa itseäni, että ellei lukija ymmärrä mitä yritän sanoa, vika ei ole hänessä. Se on minussa.

Oula Silvennoinen on historian tutkija, Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti ja Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen jäsen.